Taas C&P
Lauantaina tein taas työntöjä. Kuulana 26kg ja toistot menivät 1-2-3, 1-2, ja 1. Tuttuun tapaan leuanvedot kaverina. Alunperin oli suunnitelmana tehdä 3 1-2-3 settiä, mutta nousi niin vaivalloisesti nuo kolmoset että alko tekniikka kärsimään joten karsin toistoja.
Treenin päätteeksi vielä 7min tempauksia 16 kilolla. 5 toistoa ja käden vaihto. Välillä meni 10 toistoa ja vaihto kun herpaantui keskittyminen :)
Tänään taas vaparia ja huomenna pyrin tekemään taas kuulajumpan. Jälleen työntöjä, mutta kahdella eri painoisella kuulalla, 26 & 16. Neljä sarjaa, toistot 1-2-3-4. Mutta koska tuo 26kg on vielä painava niin kolmen ja neljän toiston kierrokset teen 16kg kuulalla. Katsotaan miltä tuntuu. Päätteeksi joko heilautuksia tai tempauksia, kattoo nyt kumpi huvittaa enemmän siinä vaiheessa.
Tarkoitatko työnnöllä sitä että otetaan jalat liikkeeseen mukaan, vai ei? c&press vai c&jerk?