Uusi vuosi uudet kujeet.
Ei ole tullut tänne juuri kirjoiteltua hetkeen ja syystä; ei ole ollut mitään kirjoitettavaa kun ei ole treenikään maistunut. :(
Nyt kuitenkin olen päässyt taas treenin syrjään kiinni ja motivaatiotakin löytyy. Aloitin viimein järjestelmällisen ETK-treenin. Viime sunnuntaina tein tasotestin 16kg-kuulalla, lähdin yrittämään 5x1-5 sarjaa, mutta leuat tekivät tiukkka jo ensimmäisessä viiden toiston setissä. Tästä johtuen lopullinen sarja oli 1-5, 3x1-4, 1-3. Tämän perusteella päätin lähtötason, viisi kierrosta ja neljä askelmaa 16kg kuulalla. Maanantain kevyt päivä jolloin tein 5x1-2, huomenna vuorossa keskiraskas 5x1-3 ja lauantaille raskas 5x1-4. Kaiken järjen mukaan tuon viimeisen pitäisi onnistua ilman ongelmia ja jos se menee niin seuraavan viikon sarjat ovat 5x1-3, 5x1-4 ja 5x1-5.
C&P:n lisäksi sarjoihin kuuluu siis leuanvedot ja tikassarjojen jälkeen maanantaisin tulee tempauksia ja muina päivinä heilautuksia. Nopilla minuutti-tavoite, eli vaihteluväli on 2-12 minuuttia. Tiistaisin ja torstaisin on vaihtelupäivä jolloin on tarkoitus tehdä sellaista treeniä kun mieleen juolahtaa ilman isompia pohdiskeluja. Tänään tein pitoja L-istunnassa ja käsilläseistonaa, tuulimyllyjä, bent pressiä yms mitä tuli mieleen. Tarkoituksella vähän kevyemmin.
Tavoitteista
Nyt valkeni tavoitteetkin tälle vuodelle. Vuoden loppuun mennessä pitää saada 5x1-5 32kg kuulalla ja 200 tempausta 16kg kuulalla 10 minuutissa. Näiden lisäksi pitää saada ainakin yksi vaparimatsi alle.
Hyvä että treeni taas maistuu! ETK -ohjelma oli mun mielestä toimiva, itse tein sen virheen että siirryin eteenpäin "askelmissa" liian aikaisin mutta muuten pidin siitä. Sulla on mun mielestä hyvin rajatut tavoitteet. Tsemppiä treeniin!